Vuoden 2016 näkymät

Maailmantalouden kasvu on jäämässä keskimääräistä hitaammaksi. Euroalueen kasvun arvioidaan jatkuvan kohtuullisena. Suomen talouskasvu on ollut jo pitkään vaatimatonta. Vientikysynnän heikkous, hintakilpailukyvyn rapautuminen sekä talouden rakenteiden hidas uudistaminen uhkaa jättää Suomen talouskasvun useaksi vuodeksi euroalueen kasvua selvästi hitaammaksi. Rakenteellisten muutosten läpivienti voi kiristää poliittista tilannetta, mikä saattaa puolestaan uhata kotimarkkinoiden elpymistä. Poikkeuksellinen maailmantalouden tila, jossa korkotaso on matala ja keskuspankit tekevät massiivisia elvytystoimia, aiheuttaa myös merkittävää epävarmuutta tulevalle talouskehitykselle.

Suomen talouden heikko tila pitää finanssialan pitkän aikavälin kasvuodotuksia matalina. Matala korkotaso rasittaa pankkien korkokatteita ja heikentää vakuutusyhteisöjen sijoitustuottoja. Matala korkotaso tukee toisaalta asiakkaiden luotonhoitokykyä, joka on säilynyt vakaana pitkästä hitaan kasvun vaiheesta huolimatta. Finanssitoimialan vakavaraisuuden ja kannattavuuden merkitys on korostunut epävakaan toimintaympäristön ja sääntelyn kiristymisen takia.

OP Ryhmän vuoden 2016 tuloksen ennen veroja arvioidaan muodostuvan samantasoiseksi kuin vuonna 2015. Tulosarvion merkittävimmät epävarmuustekijät liittyvät epäsuotuisiin korko- ja sijoitusympäristön muutoksiin. Myös saamisten arvonalentumisten kehitykseen liittyy epävarmuutta.

Kaikki tässä toimintakertomuksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat tämän hetkiseen näkemykseen talouden kehityksestä. Toteutuvat tulokset voivat olla merkittävästi erilaiset.